Apinalaatikko
Aistiharjoitukset voivat olla pieniä, vapaaehtoisia hetkiä, joissa suuntaat huomion johonkin tavalliseen havaintoon. Voit katsoa ikkunan valoa, kuunnella yhtä tuttua ääntä tai tunnustella oman vaatteen kangasta. Tarkoitus ei ole tehdä aisteista mahdollisimman herkkiä, tyhjentää mieltä tai onnistua rentoutumisessa määräajassa.
Tässä oppaassa on muokattavia kokeiluja kotiin, luontoon ja ryhmään. Ne ovat arjen havainnointia, eivät yksilöllistä kuntoutusta tai oireiden hoitoa. Kaikki tavat eivät sovi kaikille. Voit pitää silmät auki, käyttää tarpeellisia apuvälineitä, valita toisen tehtävän tai lopettaa kokonaan. Myös neutraali kokemus on sallittu lopputulos.
Valitse tavoite, joka ei vaadi tiettyä tunnetta
Ennen aloittamista kysy, mitä haluat tehdä: pitää pienen tauon, tutustua ympäristöön vai saada idean yhteiseen tekemiseen. Tavoite voi olla yksinkertaisesti yhden yksityiskohdan huomaaminen. Jos tavoitteeksi asetetaan pakollinen rauhoittuminen, huomio voi siirtyä havainnosta siihen, oletko jo tarpeeksi levollinen. Harjoituksesta tulee silloin helposti uusi suoritus.
Valitse tilanne, jossa pysähtyminen on turvallista. Älä tee keskittymistä vievää harjoitusta ajaessa, tietä ylittäessä tai vaarallisen työvaiheen aikana. Myös lasten tai muiden valvonnasta vastaavan aikuisen pitää säilyttää riittävä huomio tilanteeseen. Harjoitus odottaa, jos ympäristö vaatii juuri nyt muuta toimintaa.
Päätä, saatko keskeyttää heti. Yksin tämä voi tarkoittaa oman luvan muistamista. Ryhmässä sen täytyy näkyä ohjeissa ja käytännössä. Kenenkään ei tarvitse perustella, miksi hän ei halua kuunnella tiettyä ääntä, koskea materiaaliin tai sulkea silmiään. Osallistumisesta kieltäytyminen ei kerro motivaation puutteesta.
Voit aloittaa yhdellä havainnolla ja jatkaa vain halutessasi. Tässä ei ole yleistä kaikille sopivaa kestoa tai tavoiteltavaa havaintomäärää. Lyhyt kokeilu antaa tietoa siitä, sopiiko tämä tapa juuri tähän hetkeen. Sen jälkeen voit palata tavalliseen tekemiseen ilman arviota onnistumisesta tai epäonnistumisesta.
Aloita yhdestä näköhavainnosta
Istu tai seiso itsellesi sopivassa paikassa ja valitse ympäristöstä neutraali yksityiskohta. Se voi olla pöydän reuna, ikkunan kehys tai kirjan kansi. Huomaa yksi näkyvä ominaisuus, kuten muoto, väri tai pinnan vaihtelu. Sinun ei tarvitse etsiä jotakin kaunista eikä antaa havainnolle erityistä merkitystä.
Kokeile kuvailevaa sanaa arvioivan sanan sijasta. Esimerkiksi suora, pyöreä, vaalea tai raidallinen kertoo havainnosta. Harjoitus ei ole tietovisa: värin nimeä ei tarvitse tietää eikä esineen materiaalia arvata oikein. Jos mielessä alkaa kulkea muitakin ajatuksia, se ei estä yhden yksityiskohdan huomaamista.
Pidä katse vaivattomana. Älä tuijota kirkasta valoa, aurinkoa tai välkkyvää näyttöä harjoituksen vuoksi. Jos visuaalinen ympäristö tuntuu kuormittavalta, voit vähentää katseltavaa tai vaihtaa toiseen tapaan. Näköharjoitus ei edellytä silmälasien tai muiden tarpeellisten apuvälineiden pois ottamista.
Sama kokeilu voi olla yhteistä tekemistä: kaksi ihmistä katsoo samaa esinettä ja kertoo halutessaan yhden ominaisuuden. He voivat huomata eri asioita. Eroa ei tarvitse korjata, sillä tarkoituksena on tutustua havaintoihin eikä päätyä yhteiseen oikeaan vastaukseen. Myös pelkkä kuunteleminen on osallistumisen tapa.
Jos katseltavan kohteen valinta tuntuu vaikealta, rajaa tehtävä valmiiksi. Voit katsoa yhtä ikkunan kulmaa tai pöydällä olevaa mukia sen sijaan, että etsisit huoneen kiinnostavinta esinettä. Rajaaminen vähentää päätösten määrää. Kohdetta saa silti vaihtaa, eikä samaa yksityiskohtaa tarvitse tarkastella kauemmin vain siksi, että valitsit sen ensin.
Kuuntele ääntä ilman pakkoa löytää kaikkea
Valitse turvallinen paikka ja huomaa yksi ympäristössä jo oleva ääni. Onko se tasainen vai katkonainen, lähellä vai kaukana? Äänen lähdettä ei tarvitse tunnistaa. Voit huomata esimerkiksi kellon, ilman liikkeen tai kaukaisen liikenteen, jos se tuntuu sopivalta. Kaikkia taustalta kuuluvia ääniä ei tarvitse ryhtyä etsimään.
Kuuntelu ei tarkoita, että huoneen pitäisi olla täysin hiljainen. Hiljaisuuden tavoittelu voi jo itsessään tuntua hankalalta. Toisaalta voimakas tai yllättävä ääni ei ole hyödyllinen vain siksi, että se herättää huomion. Säädä ympäristöä mahdollisuuksien mukaan sen sijaan, että yrittäisit väkisin sietää epämiellyttävää tilannetta.
Älä lisää äänenvoimakkuutta havainnon voimistamiseksi. Tarpeellisia kuulonsuojaimia, kuulokojeita tai muita apuvälineitä käytetään oman tilanteen ja niiden ohjeiden mukaisesti. Jos ääneen keskittyminen ei tunnu hyvältä, voit valita näköhavainnon tai lopettaa. Kuuntelu ei ole kaikille neutraali tapa pitää taukoa.
Ryhmässä äänestä kerrotaan etukäteen, eikä osallistujia yllätetä kellolla, taputuksella tai musiikilla. Ohjaaja voi sanoa, että kohta kuunnellaan haluttaessa tilassa jo kuuluvaa ääntä. Näin osallistuja voi päättää ilman painetta, sopiiko toiminta hänelle. Ääniharjoituksen jälkeen ei tarvita yhteistä tulkintaa siitä, millaisia tunteita sen olisi pitänyt herättää.
Tunnustele tuttua materiaalia omilla ehdoillasi
Valitse ehjä ja turvallinen esine, jonka käyttötavan tunnet. Oman hihan kangas, pehmeä pyyhe tai sileä puinen esine voi riittää. Huomaa yksi ominaisuus: onko pinta tasainen, karhea, pehmeä tai viileä? Määritä itse kosketuksen voimakkuus ja kesto. Esinettä ei tarvitse puristaa, painaa iholle tai käyttää epätavallisella tavalla.
Jos et halua koskea mihinkään erilliseen, voit huomata oman käden lepäämisen pöydällä tai vaatteiden tavallisen tuntuman. Jos sekään ei sovi, valitse toinen aisti tai jätä harjoitus väliin. Tunnustelu ei ole testi siitä, kuinka paljon kosketusta ihminen pystyy sietämään.
Toiseen ihmiseen koskeminen ei kuulu tähän kokeiluun. Ryhmässä esine annetaan tarjolle, mutta sitä ei paineta osallistujan käteen eikä kättä ohjata väkisin. Suostumus yhteen materiaaliin ei tarkoita suostumusta seuraavaan. Myös aiemmin miellyttävä pinta voi tuntua toisena päivänä erilaiselta.
Vältä teräviä, kuumia, helposti rikkoutuvia tai ihoa ärsyttäviä materiaaleja. Pieniä esineitä ei anneta henkilölle, jolle ne voivat aiheuttaa tukehtumisvaaran. Yhteiskäyttöisten välineiden puhtaus ja kunto tarkistetaan ennen käyttöä. Turvallisuus ratkaistaan todellisen käyttäjän mukaan, ei sen perusteella, että esinettä kutsutaan aistivälineeksi.
Välineitä ei tarvitse hankkia erityisestä aistituotesarjasta. Tutun esineen etuna on, että tiedät jo sen käyttötavan ja voit arvioida sopivuutta. Jos kuitenkin valitset uuden välineen, tarkista valmistajan ikä- ja käyttöohjeet sekä puhdistettavuus. Tuotteen nimi tai kaunis pakkaus ei yksin kerro turvallisuudesta, eikä välineestä tarvitse maksaa saadakseen luvan tavalliseen taukoon.
Hengityksen huomaaminen on vain yksi vaihtoehto
Hengitykseen keskittyminen sopii joillekin, mutta sitä ei tarvitse ottaa kaikkien harjoitusten lähtökohdaksi. Jos haluat kokeilla, huomaa hetken ajan tavallinen hengityksesi muuttamatta sitä tarkoituksella. Voit istua tuettuna ja pitää silmät auki. Hengityksen ei tarvitse olla mahdollisimman syvää, hidasta tai tietyn rytmin mukaista.
Jos huomion suuntaaminen hengitykseen lisää ahdistusta, huimausta tai epämiellyttävää oloa, lopeta. Palaa tavalliseen turvalliseen tekemiseen tai katso ympäristöstä neutraalia kohdetta, jos se tuntuu sopivalta. Älä yritä korjata kokemusta yhä voimakkaammalla hengittämisellä. Epämiellyttävä reaktio ei ole merkki huonosta harjoittelusta.
Myös oman asennon huomioiminen voi olla vaihtoehto: huomaatko tuolin tukevan selkää tai jalkojen olevan alustalla? Tästä ei tarvitse tehdä koko kehon läpikäyntiä. Jos kehon tuntemuksiin keskittyminen tuntuu kuormittavalta, ulkoisen esineen katsominen tai tavallinen keskustelu voi sopia paremmin.
Yleisartikkelin ohje ei korvaa terveydenhuollosta saatuja yksilöllisiä ohjeita. Toistuvat tai voimakkaat oireet on syytä selvittää asianmukaisesti. Harjoittelun tarkoitus ei ole opetella ohittamaan oiretta tai pitkittää epämukavaa tilannetta. Voit jättää hengitykseen ja kehoon keskittyvät kokeilut kokonaan pois ja käyttää muita tässä oppaassa kuvattuja tapoja.
Keittiössä havainto ei ohita ruokaturvallisuutta
Ruokaa voi havainnoida katsomalla sen väriä, muotoa ja rakennetta ennen syömistä. Jos tuoksun huomaaminen tuntuu sopivalta, käytä tuttua ruokaa tavalliselta etäisyydeltä. Voimakkaat hajusteet tai eteeriset öljyt eivät ole tarpeen. Toisen henkilön lähelle ei tuoda tuoksua kysymättä, vaikka se olisi itselle miellyttävä.
Maistaminen on aina vapaaehtoista. Käytä vain ruokaa, jonka turvallisuus, ainesosat ja sopivuus osallistujalle ovat tiedossa. Huomioi allergiat, erityisruokavaliot ja tarvittava kypsennys. Ruokaviraston lihaohje muistuttaa, ettei raakaa jauhelihaa tai lihapullataikinaa pidä maistaa. Havainnointitehtävä ei muuta tätä periaatetta.
Älä testaa epäilyttävän ruoan turvallisuutta maistamalla. Hajun tai ulkonäön tarkastelu ei myöskään tee ruoasta automaattisesti turvallista. Lasten kanssa ei käytetä tunnistamattomia luonnonkasveja tai mitään sellaista, jota tavallisessakaan ruokailussa ei tarjottaisi. Ryhmässä jokaisen tulee tietää, mitä on tarjolla, myös silloin kun tehtävän aiheena on yllätys tai arvaaminen.
Voit järjestää koko kokeilun ilman syömistä. Tarkastelkaa esimerkiksi leivän muotoa tai hedelmän pintaa ja kuvailkaa havaintoa omilla sanoilla. Mausta ei tarvitse pitää, eikä uuteen ruokaan tutustuminen ole kilpailu rohkeudesta. Jos ruokaan liittyy yksilöllisiä haasteita tai hoito-ohjeita, harjoitus sovitetaan niihin eikä toisin päin.
Luonnossa pysähdy turvalliseen paikkaan
Valitse tuttu ja omaan liikkumiseen sopiva ympäristö. Havainnointia voi tehdä metsässä, puistossa, pihalla tai ikkunan ääressä. Luontoretki ei ole välttämätön, eikä sama paikka tunnu kaikista turvalliselta. Sisätilasta tehty havainto on yhtä mahdollinen tapa aloittaa kuin kävelyn aikana pidetty tauko.
Pysähdy ennen kuin keskityt yksityiskohtaan. Tarkista alusta, liikenne ja muu ympäristö. Voit huomata puun rungon muodon, yhden lehden liikkeen tai pilven reunan. Silmiä ei tarvitse sulkea eikä polulta poiketa. Vesistöjen, jyrkänteiden ja liukkaiden pintojen lähellä turvallisuus menee aina harjoituksen edelle.
Sään, vaatetuksen ja omien voimavarojen pitää sopia retkeen. Kylmässä ei tarvitse jäädä paikalleen saadakseen havaintotehtävän valmiiksi. Jos ympäristö kuormittaa, voi palata sisälle tai valita myöhemmin toisen paikan. Luonnossa olemisesta ei pidä tehdä velvollisuutta, joka lisää päivän rasitusta.
Yhteisellä retkellä sopikaa kokoontumispaikka ja se, ettei havainnointi tarkoita ryhmästä erkaantumista. Ohjaaja huolehtii edelleen tavallisista turvallisuusjärjestelyistä. Esineitä tai kasveja ei tarvitse kerätä mukaan eikä mitään maistaa. Havainnon voi jättää ympäristöön ja jatkaa matkaa ilman valokuvaa, muistiinpanoa tai muuta tuotosta.
Ikkunan ääressä tehtävä vaihtoehto voi olla hyvin konkreettinen: valitse näkymästä yksi paikallaan oleva asia ja yksi liikkuva asia, jos niitä näkyy. Voit huomata ne nimeämättä niitä ääneen. Jos näkymä on vilkas tai häiritsevä, katso mieluummin huoneessa olevaa esinettä. Tehtävää ei tarvitse jatkaa ulos vain siksi, että alkuperäinen idea liittyi luontoon.
Huomioi aistikuormitus ennen harjoituksen valintaa
Autismiliiton aisteja käsittelevä ohje kuvaa yli- ja aliherkkyyksien yksilöllisyyttä sekä niiden vaihtelua. Sama aistimus voi kuormittaa eri ihmisiä eri tavoin, ja sopivuus voi muuttua tilanteesta toiseen. Harjoituksen nimeäminen lempeäksi ei ratkaise sitä, miltä ääni, valo tai kosketus tuntuu osallistujasta.
Kysy mieltymyksistä sen sijaan, että arvaat ne diagnoosin, iän tai käyttäytymisen perusteella. Henkilö voi haluta käyttää kuulokkeita, säätää valaistusta tai siirtyä rauhallisempaan paikkaan. Tarpeelliset apuvälineet ovat mukana myös harjoituksessa. Kuormituksen vähentäminen voi olla hyödyllisempi lähtökohta kuin uuden ärsykkeen lisääminen.
Valintaa voi helpottaa konkreettisesti. Tarjoa esimerkiksi mahdollisuus katsoa yhtä esinettä, tunnustella omaa kangasta tai olla osallistumatta. Älä tarjoa samalla monta ääntä, tuoksua ja materiaalia vain siksi, että tavoitteena on moniaistisuus. Harjoituksen ei tarvitse kattaa kaikkea ollakseen selkeä ja mielekäs.
Jos osallistuja ei pysty kertomaan kokemuksesta sanoilla, huomioi hänen tavalliset viestintätapansa ja mahdollinen yksilöllinen tukisuunnitelmansa. Vetäytymistä tai levottomuutta ei pidä automaattisesti tulkita tarpeeksi lisätä harjoittelua. Kysy läheiseltä tai ammattilaiselta tarvittaessa neuvoa, mutta pidä henkilön oma suostumus ja turvallinen osallistuminen keskeisinä.
Tee ryhmän vapaaehtoisuudesta käytännöllistä
Kerro etukäteen, mitä aiotaan tehdä, millaisia välineitä käytetään ja miten harjoitus päättyy. Ohje voi olla lyhyt: halutessasi voit huomata tästä esineestä yhden ominaisuuden, tai voit vain seurata. Osallistujan ei tarvitse ensin aloittaa voidakseen päättää, ettei tehtävä sovi hänelle.
Tarjoa vaihtoehto, joka ei nosta kieltäytyjää huomion keskipisteeksi. Sivusta seuraaminen, oman esineen käyttäminen tai hetkeksi poistuminen voi olla sallittua ilman selitystä. Kysy ennakkoon ryhmän tarpeista hienotunteisesti, älä vaadi julkista kertomusta terveydestä tai aiemmista kokemuksista. Ohjaajan ei tarvitse tietää henkilökohtaista syytä voidakseen hyväksyä valinnan.
Älä kosketa osallistujaa tai muuta hänen asentoaan ilman suostumusta. Älä myöskään tulkitse hiljaisuutta varmaksi myöntymiseksi. Jos toimintaan kuuluu uusi materiaali tai ääni, kerro siitä erikseen. Ennakoitavuus tarkoittaa, että osallistuja voi päättää tämänhetkisestä tehtävästä eikä vain yleisestä osallistumisesta koko tilaisuuteen.
Lopussa kokemusta ei tarvitse jakaa. Jos keskustelua tarjotaan, kysy mieluummin, mikä toimintatapa sopi tai mitä pitäisi muuttaa, kuin oliko kaikilla rauhallinen olo. Näin myös neutraali tai kielteinen palaute mahtuu mukaan. Palautetta käytetään seuraavan toteutuksen suunnitteluun, ei osallistujan suorituksen arviointiin.
Esimerkkiohje voisi kuulua näin: edessä on puinen esine, jota voit katsoa tai halutessasi koskettaa. Voit myös seurata sivusta. Huomaa yksi ominaisuus; sitä ei tarvitse kertoa muille. Kun lopetamme, jatkamme tavallista ohjelmaa. Tällainen ohje kertoo tehtävän, vaihtoehdon ja lopun ilman oletusta siitä, miltä osallistujan pitäisi tuntua.
Lasten kanssa säilytä leikki ja oikeus kieltäytyä
Lapselle voi tarjota yksinkertaisen tehtävän: etsi huoneesta yksi pyöreä asia tai valitse kahdesta tutusta kankaasta se, jota haluat koskettaa. Ohjeen pitää sopia lapsen ymmärtämiseen ja tilanteeseen. Aikuinen huolehtii välineiden turvallisuudesta, eikä lapsen tarvitse osata perustella mieltymystään.
Harjoitusta ei käytetä rangaistuksena, palkinnon ehtona tai vaatimuksena olla hiljaa. Lepohetken tarpeet vaihtelevat, eikä yksi aistitehtävä ole kaikille sopiva päiväleporatkaisu. Jos lapsi ei halua jatkaa, aikuinen voi tarjota muuta rauhallista tekemistä tilanteen ja sovittujen käytäntöjen mukaan.
Pidä ohjeet konkreettisina ja anna aikaa vastata. Lapsen ei tarvitse tunnistaa materiaalia oikein tai käyttää aikuisen toivomaa sanaa. Jos hän huomaa esineessä jotakin muuta kuin suunnitelmassa ajateltiin, havainto voi silti sopia tehtävään. Aikuisen malliesimerkki saa auttaa, mutta sen ei pitäisi muuttua oikeaksi vastaukseksi, jota kaikkien pitää toistaa.
Jos toimintaan liittyy yksilöllisiä kuntoutus- tai tukitavoitteita, ne suunnitellaan asianmukaisesti ammattilaisten ja huoltajien kanssa. Tavallinen leikki ei muutu hoidoksi sillä, että siinä käytetään aistivälineitä. Kuormittumisen, kivun tai toistuvan välttelyn kohdalla tarvitaan ymmärrystä tilanteesta, ei automaattisesti lisää samaa harjoitetta.
Aikuinen voi näyttää mallia myös lopettamisessa. Hän voi sanoa, että tämä materiaali ei tunnu minusta nyt sopivalta, joten valitsen toisen. Näin valinnan muuttaminen tulee tavalliseksi osaksi toimintaa. Lapsen vastausta ei tarvitse tulkita pysyväksi ominaisuudeksi: se, ettei hän halua tänään koskea pintaan, ei määritä kaikkia tulevia tilanteita.
Muokkaa tehtävää, älä vaadi samaa kokemusta
Sama ohje voidaan toteuttaa eri tavoin. Näköhavaintoa voi kuvata puhumalla, osoittamalla tai omalla viestintävälineellä. Esineen voi pitää pöydällä kädessä kantamisen sijasta. Osallistuminen ei edellytä tiettyä asentoa, kykyä liikkua ulkona tai kaikkien aistien käyttämistä. Tavoitteena on saavutettava tekeminen, ei osallistujien yhtenäistäminen.
Kysy ennen auttamista, millaista apua tarvitaan. Toiselle hyödyllinen läheisyys voi olla toiselle kuormittavaa. Anna ohje tarvittaessa yksi vaihe kerrallaan ja varmista, että henkilö pystyy tekemään valinnan. Jos tehtävä tarvitsee niin paljon selittämistä, että sen tarkoitus katoaa, yksinkertaista itse tehtävää.
Kuvitellaan yhteinen havainnointi pöydän ääressä. Yksi katsoo puisen esineen muotoa, toinen koskettaa omaa huiviaan ja kolmas vain kuuntelee keskustelua. Kaikki voivat osallistua samaan hetkeen ilman identtistä toimintaa. Tämä on suunnitteluesimerkki, ei tutkimustulos tai ohje tietyn toimintarajoitteen hoitamiseen.
Pidä myös ympäristön vaatimukset näkyvissä. Rauhallinen tehtävä ei korjaa liian meluisaa tilaa, puutteellista esteettömyyttä tai epäselviä ohjeita. Jos osallistuminen onnistuu vasta, kun ihminen yrittää jatkuvasti sietää hänelle hankalaa ympäristöä, muuta järjestelyjä. Harjoitusta ei tule käyttää perusteena jättää tarpeelliset mukautukset tekemättä.
Erota käytännön idea ja tutkimusnäyttö
Opas, opetuskokeilu ja vaikuttavuutta arvioiva tutkimus eivät vastaa samaan kysymykseen. Harjoitekuvaus voi antaa käyttökelpoisen idean, vaikka se ei osoita terveyshyötyä. Pienen ryhmän palaute kertoo kyseisestä toteutuksesta. Sitä ei pidä venyttää lupaukseksi, että sama menetelmä vähentää kaikkien stressiä tai parantaa oppimista.
Eliisa Leskisenojan vuoden 2016 väitöstutkimuksessa tarkasteltiin 14 kuudesluokkalaisen kouluiloa lukuvuonna 2013–2014. Tutkimus käsitteli PERMA-teoriaan perustuvia luokkakäytänteitä ja laajempaa pedagogista kokonaisuutta. Se ei ollut koe yhden aistiharjoituksen vaikutuksesta. Esimerkki auttaa erottamaan yhteisön toimintatapojen tutkimisen yksittäisen arjen tehtävän arvioinnista.
NCCIH:n katsaus meditaation ja mindfulnessin turvallisuuteen muistuttaa, että menetelmiä on monenlaisia ja myös kielteisiä kokemuksia on raportoitu. Sen käsittelemät tutkimukset eivät sellaisinaan kerro tämän oppaan yksittäisen havaintotehtävän vaikutuksesta. Siksi tässä ei luvata tiettyä hoitotulosta eikä suositella harjoituksia tarpeellisen hoidon korvaajaksi.
Kun kohtaat vahvan lupauksen, kysy, mitä todella tutkittiin, kenellä ja millaisessa ohjelmassa. Sisältyikö kokonaisuuteen ohjausta, keskustelua tai muita toimia? Oma myönteinen kokemus voi olla arvokas ilman yleistä vaikuttavuusväitettä. Samoin se, ettei jokin harjoitus sovi sinulle, on riittävä syy valita muuta tekemistä.
Rakenna lyhyt hetki selkeäksi kokonaisuudeksi
Jos ohjaat yhteistä taukoa, suunnittele aloitus, yksi tehtävä ja lopetus. Aloituksessa kerrotaan vapaaehtoisuudesta ja vaihtoehdosta. Tehtävässä huomataan esimerkiksi yksi tavallisen esineen ominaisuus. Lopussa palataan päivän ohjelmaan. Useiden menetelmien yhdistäminen ei ole välttämätöntä, eikä pidempi toteutus automaattisesti ole parempi.
Valmistele tila etukäteen. Tarkista kulkureitit, istumisen mahdollisuudet ja välineiden kunto. Kerro, jos tilassa on ääniä tai tuoksuja, joita et pysty poistamaan. Älä oleta, että taustamusiikki tekee harjoituksesta kaikille miellyttävämmän. Jos osallistujien tarpeita ei tunneta, yksinkertainen ja ennakoitava järjestely on helpompi mukauttaa.
Pidä mukana suunnitelma keskeyttämistä varten. Voiko osallistuja siirtyä tavalliseen tekemiseen tai poistua rauhallisesti? Miten ohjaaja huomaa avun tarpeen ilman, että kaikki huomio kohdistuu yhteen henkilöön? Näitä järjestelyjä ei kannata miettiä ensimmäistä kertaa vasta silloin, kun joku näyttää kuormittuvan.
Kerää toteutuksesta vain tarpeellinen palaute. Voit kysyä, oliko ohje selkeä ja oliko valinnanvaraa riittävästi. Henkilökohtaisia tuntemuksia tai terveystietoja ei tarvitse kirjata yhteiseen muistioon. Seuraavaa kertaa varten hyödyllinen havainto voi olla yksinkertainen: vähemmän välineitä, lyhyempi ohje tai parempi mahdollisuus seurata sivusta.
Valitse etukäteen myös lopetuksen merkki. Rauhallinen sanallinen ilmoitus voi olla riittävä, eikä osallistujia tarvitse havahduttaa äkillisellä äänellä. Anna hetki siirtyä seuraavaan tekemiseen. Jos ryhmässä käytetään kuvallista ohjelmaa tai muuta tuttua viestintätapaa, samaa tapaa kannattaa käyttää myös tämän hetken alussa ja lopussa sen sijaan, että otetaan käyttöön uusi vaikeasti tulkittava merkki.
Liitä tauko arkeen ilman uutta suorituslistaa
Harjoituksen voi liittää olemassa olevaan hetkeen, kuten työtehtävän päättymiseen tai ikkunan ääressä istumiseen. Huomaa yksi asia ja jatka päivää. Puhelimen muistutus voi sopia joillekin, mutta jatkuva hälyttäminen voi myös kuormittaa. Valitse sellainen tapa, joka helpottaa muistamista eikä lisää velvollisuuksia.
Älä tee jokaisesta tavallisesta toiminnosta harjoitusta. Ruoasta, kävelystä ja levosta saa nauttia ilman jatkuvaa oman huomion tarkkailua. Jos huomaat arvioivasi, teetkö kaiken tarpeeksi tietoisesti, voit jättää harjoittelun sivuun. Tauon tarkoitus ei ole lisätä päivän onnistumiskriteerejä.
Voit tehdä itsellesi lyhyen valikoiman: katson jotakin neutraalia, huomaan tutun pinnan tai pidän tavallisen tauon ilman tehtävää. Valinta voi muuttua päivittäin. Aiemmin sopinut tapa ei sido myöhemmin, eikä väliin jäänyttä harjoitusta tarvitse korvata pidemmällä kerralla.
Keskustelussa toisen kuunteleminen on tärkeää, mutta se ei ole sama asia kuin äänten havainnointi. Voit kysyä, toivooko toinen kuuntelua vai käytännön apua. Työpaikalla tai koulussa tauko ei korvaa kohtuuttomaan kuormitukseen, kiusaamiseen tai syrjintään puuttumista. Vastuu olosuhteista ei saa siirtyä yksin kuormittuneen ihmisen harjoitteluun.
Lopeta tarvittaessa ja arvioi sopivuutta rauhassa
Lopeta harjoitus, jos se lisää ahdistusta, huimausta, kipua tai aistikuormitusta. Palaa turvalliseen tavalliseen tekemiseen ja hae tarvittaessa tukea. Toistuvat tai voimakkaat oireet kuuluvat terveydenhuollon arvioon. Niitä ei ole tarkoitus ratkaista pidentämällä omatoimisia harjoituksia tai altistumalla yhä voimakkaammille aistimuksille.
Harjoituksen jälkeen voit kysyä itseltäsi, oliko tekeminen sopivaa tähän tilanteeseen. Miellyttävä, neutraali ja epämiellyttävä kokemus ovat kaikki mahdollisia. Sinun ei tarvitse tehdä kokemuksesta johtopäätöstä siitä, millainen ihminen olet tai kuinka hyvin osaat keskittyä. Käytännön valinta seuraavaa kertaa varten riittää.
Jos pidät muistiinpanoja, kirjaa mieluummin toimintatapa ja tarvittava muutos kuin anna itsellesi arvosana. Esimerkiksi istuminen sopi paremmin kuin seisominen tai äänen sijasta haluan kokeilla katsomista. Muistiinpanojen ei tarvitse sisältää henkilökohtaisia asioita, joita et halua säilyttää tai jakaa.
Hyvä pysähtymishetki jättää tilaa omalle valinnalle. Se voi olla yksi havainto, keskustelu tai tavallinen lepo ilman harjoitusta. Kun turvallisuus, vapaaehtoisuus ja yksilöllisyys säilyvät, kokeilusta saa käyttökelpoista tietoa omaan arkeen ilman lupausta tietystä tunteesta tai tuloksesta.
