Luonnossa oppiminen voi alkaa pihan puusta, puiston äänistä tai tutusta polusta. Lapsen ei tarvitse osata lajien nimiä, eikä aikuisen tarvitse järjestää pitkää retkeä. Olennaista on, että ympäristössä voi huomata jotakin, kysyä siitä ja palata havaintoon. Samalla aikuinen huolehtii paikasta, osallistumisen tavoista ja toiminnan rajoista.
Ulkona oleminen ei kuitenkaan automaattisesti rauhoita jokaista lasta tai tuota tiettyä oppimistulosta. Märkä vaate, vaikea reitti tai liian monta ohjetta voi viedä huomion kokonaan muualle. Toimiva luontohetki rakentuu siksi lapsen tämänhetkisistä tarpeista ja olosuhteista, ei ihanteellisesta retkikuvasta. Lyhyt yhteinen tutkiminen voi olla tarkoituksenmukaisempaa kuin kunnianhimoinen tehtävärata.
Tämä opas auttaa suunnittelemaan perheen, varhaiskasvatuksen tai muun lapsiryhmän luontohetkiä. Esimerkit ovat sovellettavia suunnittelutapoja, eivät yleispäteviä ikätestejä tai hoito-ohjeita. Ryhmätoiminnassa noudatetaan lisäksi järjestäjän omia suunnitelmia ja vastuita. Hyvä lähtökohta on kysyä, mitä juuri nämä lapset voisivat tässä paikassa huomata ja miten jokainen pääsee mukaan.
Sisällys
- 1. Valitse yksi tutkimisen aihe
- 2. Sovita paikka osallistujille
- 3. Anna erilaisia osallistumisen tapoja
- 4. Erota havainto ja selitys
- 5. Rakenna lyhyt luontohetki
- 6. Yhdistä leikki ja ohjaus
- 7. Seuratkaa muutosta useammin
- 8. Dokumentoi lapsen ajatuksia
- 9. Huolehdi muuttuvista olosuhteista
- 10. Jätä luonto paikalleen
- 11. Yhdistä ulkona ja sisällä tehty
- 12. Valitse ohjattu ohjelma harkiten
- 13. Lue tutkimusväitteitä tarkasti
- 14. Päätä seuraava pieni askel
1. Valitse yksi tutkimisen aihe
Luonto tarjoaa yhtä aikaa ääniä, värejä, liikettä ja vaihtuvia tilanteita. Kaikkea ei tarvitse käsitellä samalla käynnillä. Valitse yksi väljä kysymys, kuten millaisia jälkiä sade jättää tai miten saman puun lehdet muuttuvat. Kysymys ohjaa huomion kohteeseen mutta jättää lapselle mahdollisuuden huomata jotakin, jota aikuinen ei ennakoinut.
Erota toiminnan tavoite valmiista vastauksesta. Jos tarkoitus on harjoitella vertailua, lapsen ei tarvitse nimetä kaikkia näkemiään kasveja oikein. Hän voi kuvata, mikä näyttää samanlaiselta ja mikä erilaiselta. Lajitiedon tarkistaminen voidaan tehdä myöhemmin. Aikuinen voi sanoa avoimesti, ettei vielä tiedä, mistä ero johtuu.
Opetushallituksen kuvaus varhaiskasvatuksen oppimisympäristöstä sisältää fyysisen ympäristön lisäksi psyykkisen ja sosiaalisen ulottuvuuden. Metsä tai piha on siis vain osa kokonaisuutta. Myös se, saako lapsi kysyä, erehtyä ja osallistua omalla tavallaan, vaikuttaa tilanteeseen. Paikan vaihtaminen ei yksin korvaa harkittua ohjausta.
Sovi itsellesi myös, mikä ei tällä kertaa ole tavoitteena. Havainnointikäynnillä ei tarvitse kerätä materiaalia askarteluun tai suorittaa liikuntarataa. Kun tehtäviä on vähän, niiden väliin jää aikaa lapsen aloitteelle. Jos kiinnostus kohdistuu toiseen asiaan, voit arvioida, palveleeko se samaa vertailun, kertomisen tai yhdessä tutkimisen tarkoitusta.
Kysymys voi tulla myös lapselta. Jos hän ihmettelee, miksi yhdessä kohdassa on lätäkkö ja toisessa ei, aikuinen voi auttaa rajaamaan tutkimisen näihin kahteen paikkaan. Silloin ei tarvitse siirtyä yleiseen vesiaiheeseen kaikkine ilmiöineen. Sopikaa, mitä pystytte tänään katsomaan ja mikä vaatisi uuden käynnin sateen jälkeen. Lapsen kysymys säilyy toiminnan lähtökohtana myös silloin, kun vastausta ei vielä löydy.
2. Sovita paikka osallistujille
Valitse paikka lasten todellisen liikkumisen ja toiminnan perusteella. Lyhyt matka kartalla voi sisältää portaita, vilkkaan ylityksen tai vaikean alustan. Selvitä myös, missä voi pysähtyä, levätä ja tarvittaessa palata sisälle. Tuttu lähikohde helpottaa suunnitelman muuttamista, jos päivä ei etene odotetusti.
Perheen retkellä mieti ruokailun, levon ja siirtymien yhteensopivuutta. Ryhmän kanssa selvitä etukäteen käytännön tuen tarpeet ja vastuut sovitulla tavalla. Kaikkia henkilökohtaisia tietoja ei tarvitse käsitellä muiden osallistujien kuullen. Aikuisen pitää kuitenkin tietää ne toimintaan vaikuttavat asiat, joista hänen on huolehdittava.
Samaa tutkimuskysymystä voi käsitellä eri paikoissa. Puun muutoksia voidaan seurata pihalla, tasaisen käytävän vieressä tai ikkunasta ennen ulos lähtemistä. Vaihtoehto ei ole automaattisesti heikompi kokemus. Jos tarkoitus on tarkkailla värejä ja muotoja, vaikeakulkuinen reitti ei lisää tehtävän arvoa.
Käy läpi myös ympäristön häiriötekijät. Työmaa, koirien ulkoilureitti tai kova liikennemelu voi muuttaa aiemmin toimivaksi todettua paikkaa. Aiempi onnistuminen ei siis korvaa tämän päivän tarkistusta. Jos kohde ei sovi osallistujille, vaihda paikkaa tai tehtävää sen sijaan, että yrittäisit saada lapset sopeutumaan väkisin valmiiseen suunnitelmaan.
3. Anna erilaisia osallistumisen tapoja
Kaikki lapset eivät halua koskea maahan, olla äänessä tai kulkea ryhmän edellä. Tarjoa vaihtoehtoja saman asian tutkimiseen. Yksi voi osoittaa kiinnostavan kohdan, toinen piirtää sen ja kolmas kertoa aikuiselle, mitä huomasi. Osallistumista ei tarvitse mitata kerättyjen esineiden tai puhuttujen vastausten määrällä.
Nuoremmalle lapselle konkreettinen yhteinen huomio voi riittää: tässä on märkä kohta ja tuossa kuiva. Enemmän kokemusta omaava lapsi voi ehdottaa selitystä ja miettiä, miten sitä voisi tarkistaa. Ikä antaa suuntaa, mutta tehtävän vaativuutta säädetään lapsen ymmärtämisen, kiinnostuksen ja tilanteen perusteella.
Kerro aluksi, mitä tapahtuu seuraavaksi ja milloin palataan. Näytä tarvittaessa paikka tai toiminnan vaiheet yksinkertaisena kuvallisena järjestyksenä. Ennakoitavuus voi helpottaa osallistumista, mutta sen vaikutusta ei pidä luvata kaikille samanlaisena. Seuraa, onko ohje oikeasti ymmärretty, älä pelkästään sitä, nyökkääkö lapsi.
Jos lapsi jää sivuun, selvitä rauhallisesti syytä. Hän voi tarvita tauon, lähempänä olevan aikuisen tai pienemmän tehtävän. Älä päättele yhdestä tilanteesta, ettei luonto kiinnostaisi häntä. Myös katsominen on mahdollinen osallistumisen tapa. Uuteen tekemiseen voi palata toisena päivänä ilman, että aiemmasta kieltäytymisestä tehdään ongelmaa.
4. Erota havainto ja selitys
Luonnon tutkimisessa tärkeä ero on siinä, mitä nähdään ja mitä siitä päätellään. Tumma lehti on havainto, mutta ajatus sen kuolemisesta kuivuuteen on selitys, joka tarvitsee lisää tietoa. Aikuinen voi auttaa erottamaan nämä kysymällä ensin, mitä lapsi huomaa, ja vasta sitten, mistä se voisi johtua.
Kokeilkaa saman kohteen kuvaamista useammalla tavalla. Lapsi voi verrata väriä, kokoa, pintaa tai sijaintia koskematta kohteeseen. Valitkaa vain tilanteeseen sopivat tavat. Tuntemattomia kasveja tai sieniä ei maistella, eikä tutkiminen edellytä eläinten pyydystämistä tai pesien lähestymistä. Uteliaisuus voidaan suunnata myös etäältä tarkkailuun.
Jos lapset tekevät erilaisia havaintoja, älä kiirehdi valitsemaan voittavaa vastausta. Toinen on ehkä katsonut kohdetta eri suunnasta tai eri hetkellä. Pyydä näyttämään, mihin huomio perustuu. Näin keskustelu koskee näkyvää asiaa eikä sitä, kuka yleensä tietää eniten tai vastaa nopeimmin.
Kirjatkaa epävarma päätelmä epävarmaksi. Lause ehkä tuuli siirsi lehden jättää tilaa myöhemmälle tarkistukselle. Kun tietoa etsitään kirjasta tai luotettavasta lähteestä, verratkaa sitä juuri havaittuun kohteeseen. Pelkkä samannäköinen kuva ei vielä varmista lajia tai selitystä. Aikuinen voi mallintaa myös oman ensimmäisen ajatuksensa korjaamista.
Vertailussa kannattaa huomata myös katsomisen olosuhteet. Auringossa oleva pinta voi näyttää erilaiselta kuin varjossa oleva, vaikka ero ei johtuisi materiaalista. Lapsi voi vaihtaa katselupaikkaa yhdessä aikuisen kanssa ja kertoa, muuttuiko vaikutelma. Tästä syntyy konkreettinen kysymys: muuttuiko itse kohde vai se, miten sitä katsottiin? Tehtävä ei tarvitse mittalaitetta tai oikeaksi arvattavaa vastausta.
5. Rakenna lyhyt luontohetki
Toimiva käynti tarvitsee aloituksen, tutkimiselle varatun ajan ja lopetuksen. Aloituksessa muistutetaan paikasta ja yhteisistä rajoista. Tutkimisessa lapsille jää aikaa havaintoihin. Lopussa kootaan yksi kiinnostava asia ja kerrotaan, mitä sille tapahtuu seuraavaksi. Tarkkaa minuuttimäärää ei tarvitse tehdä tavoitteeksi itsessään.
Kuvitteellinen puolen tunnin lähikäynti voi sisältää viisi minuuttia siirtymiseen ja aloitukseen, viisitoista minuuttia tutkimiseen sekä kymmenen minuuttia kokoamiseen ja paluuseen. Jos siirtymä vie enemmän, vähennä tekemistä. Älä ota puuttuvaa aikaa lasten kiirehtimisestä tai turvallisuuden kannalta tarpeellisista pysähdyksistä. Esimerkki on aikataulun hahmottamista, ei suositus kaikille ryhmille.
Valitse pieni tehtävä, jonka voi keskeyttää luontevasti. Etsikää katseella kaksi erilaista pintaa tai kuunnelkaa hetki, mistä suunnasta ääni tulee. Tehtävän ei tarvitse tuottaa kotiin vietävää esinettä. Jos kiinnostava havainto syntyy jo matkalla, sitä voi käyttää suunnitellun kohteen sijaan.
Jätä lopetukseen tilaa myös keskeneräisyydelle. Kaikkea ei tarvitse selvittää ennen paluuta. Voitte valita yhden kysymyksen seuraavaa kertaa varten ja jättää muut odottamaan. Lapselle on hyödyllisempää nähdä, että kysymykseen voi palata, kuin saada kiireessä varmalta kuulostava vastaus, jonka perusteita aikuinen ei tunne.
6. Yhdistä leikki ja ohjaus
Vapaa leikki ja aikuisen ehdottama tehtävä voivat vuorotella. Aikuinen voi aloittaa yhteisellä havainnolla ja antaa sen jälkeen lasten kehittää omaa leikkiä sovituissa rajoissa. Tarkoitus ei ole muuttaa jokaista leikkiä opetustilanteeksi. Jos lapsi rakentaa tarinaa, sitä ei tarvitse keskeyttää jatkuvilla tietokysymyksillä.
Suomen Ladun Ilo kasvaa ulkona -materiaaleissa on esimerkiksi leikki-, aisti- ja lajikortteja. Niitä voi käyttää ideapankkina ja mukauttaa ryhmälle sopiviksi. Kortin olemassaolo ei tarkoita, että jokainen tehtävä sopii jokaiseen paikkaan tai jokaiselle lapselle. Aikuinen valitsee toteutustavan ja arvioi sen rajat.
Sanna Leskisen ja Sari Vaihemäen vuoden 2018 toiminnallisessa opinnäytetyössä toimintakortteja kokeiltiin kahdessa päiväkodissa kahdeksassa ryhmässä. Palautetta kerättiin haastattelemalla ja avoimin sähköpostikysymyksin. Tällainen palaute voi auttaa materiaalin kehittämisessä, mutta se ei osoita, että kortit aiheuttaisivat tietyn oppimistuloksen kaikissa ryhmissä.
Käytännössä arvioi tehtävää tekemisen aikana. Jos ohjeiden selittäminen vie kaiken ajan, yksinkertaista niitä. Jos lapset löytävät oman yhteisen kysymyksen, voit tukea sitä. Säilytä silti sovitut rajat: leikin vapaus ei siirrä aikuisen vastuuta lapsille eikä tarkoita, että kaikki ympäristössä näkyvä olisi vapaasti käytettävissä.
7. Seuratkaa muutosta useammin
Yksittäinen retki näyttää yhden hetken. Palaaminen samaan puuhun, pihan kohtaan tai yhdessä hoidettuun kasvatusprojektiin tuo mukaan ajan. Valitkaa kohde, johon on realistista palata. Sopikaa, mitä seurataan ja miten havainto säilytetään. Pieni toistuva tehtävä voi olla helpompi toteuttaa kuin monta erillistä projektia.
Esimerkiksi siemenistä kasvatettavaa projektia voidaan seurata aikuisen järjestämällä, toimintaan sopivalla pöydällä. Lapset voivat kuvata näkyviä muutoksia piirroksin tai kertomalla. Kasvatusastian, materiaalien ja hoidon valinta kuuluu aikuiselle. Kuvista ei voi päätellä, ovatko kasvit syötäviä tai välineet juuri kyseiseen käyttöön sopivia.

Pidä havaintotapa mahdollisuuksien mukaan samana. Jos ensimmäisellä kerralla katsotaan koko kasvia ja toisella vain yhtä lehteä, vertailu voi muuttua huomaamatta. Merkitkää päivämäärä ja se, mitä tarkasteltiin. Jos kohde vaihtui tai joku muu hoiti sitä välillä, kirjatkaa myös tämä. Muutos voi johtua useasta asiasta.
Projektin ei tarvitse onnistua odotetusti ollakseen keskustelun arvoinen. Jos mitään näkyvää ei tapahdu, tutkikaa ensin, mitä oikeastaan odotettiin ja millä perusteella. Älkää selittäkö tulosta yhden lapsen taitavuudella tai epäonnistumisella. Aikuinen voi tarkistaa hoito-ohjeet ja päättää jatkosta ilman, että lasten havainnoista tehdään kokeellista todistetta syy-yhteydestä.
Jos projektissa käytetään mittaa, sopikaa ensin, mistä kohdasta mitataan. Yhtenä päivänä astian pohjasta ja toisena mullan pinnasta saatuja lukuja ei voi verrata sellaisenaan. Lapsi voi merkitä mittauskohdan piirrokseen aikuisen avulla. Tärkeää ei ole lukusarjan näyttävyys vaan ymmärrys siitä, mitä luvut tarkoittavat ja milloin niiden vertailu olisi harhaanjohtavaa. Myös epäselvä mittaus voidaan jättää avoimeksi.
Sopikaa pitkässä projektissa myös aikuisten kesken, kuka huolehtii kohteesta käyntien välillä. Lapsen osallistuminen havaintojen tekemiseen ei tarkoita, että vastuu kasvien hoidosta siirtyisi hänelle. Jos ryhmä on poissa viikon, sen vaikutus kirjataan seuraavaan havaintoon. Ennen lomaa voidaan päättää projektin lopettamisesta tai jatkosta. Hoidon järjestäminen on eri asia kuin lasten tekemien havaintojen arviointi, eikä niitä pidä sekoittaa keskenään. Näin keskeneräinen työ ei muutu kohtuuttomaksi velvollisuudeksi.
8. Dokumentoi lapsen ajatuksia
Dokumentointi voi olla lyhyt muistiinpano, lapsen piirros tai kuva pelkästä tutkimuskohteesta. Sen tarkoitus on auttaa palaamaan ajatukseen, ei tuottaa mahdollisimman näyttävää julkaisua. Kysy lapselta, mitä hän haluaa kuvastaan kertoa. Aikuisen tulkinta ei saa korvata lapsen omaa selitystä huomaamatta.
Kirjoita tarvittaessa erikseen lapsen ilmaus ja aikuisen huomio. Lapsi voi sanoa puun olevan väsynyt, vaikka aikuinen näkee taipuneen oksan. Molemmat voidaan säilyttää eri asioina: toinen kertoo mielikuvasta, toinen näkyvästä muodosta. Näin myöhempi keskustelu ei perustu siihen, että lapsen sanat muutetaan valmiiksi luonnontieteelliseksi väitteeksi.
Mari Kettusen vuoden 2020 opinnäytetyö käsittelee varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia Laaja-alaista oppimista leikkien -hankkeesta. Siinä pedagoginen dokumentointi kuuluu tarkasteltuihin teemoihin. Kyse on hankkeen kokemuksista, ei todisteesta siitä, että tietty kuvaamis- tai kirjaamistapa tuottaisi jokaiselle lapselle saman hyödyn.
Pidä myös dokumentoinnin määrä kohtuullisena. Jos aikuinen katsoo jatkuvasti kameraa, yhteinen huomio voi siirtyä pois tekemisestä. Ryhmässä noudatetaan järjestäjän kuvaus- ja tietosuojakäytäntöjä. Lapsen osallistuminen toimintaan ei itsessään tarkoita lupaa julkaista hänen kuvaansa tai henkilökohtaisia tietojaan. Kohteen kuvaaminen voi riittää oppimisen jatkamiseen.
9. Huolehdi muuttuvista olosuhteista
Tarkista sää ja paikan tilanne ennen lähtöä sekä seuraa muutoksia käynnin aikana. Ilmatieteen laitoksen varoitusohjeet auttavat tulkitsemaan vaarallisia tai haitallisia sääilmiöitä. Varoituksen puuttuminen ei yksin tee tietystä reitistä tai toiminnasta sopivaa. Osallistujat, alusta ja paikalliset olosuhteet vaikuttavat arvioon.
Sopikaa aikuisten kesken, kuka huolehtii mistäkin ja miten ryhmä pysyy koossa. Lasten kanssa käytävät rajat pitää ilmaista ymmärrettävästi ja tarkistaa paikan päällä. Pelkkä ohje olkaa varovaisia ei kerro, missä saa liikkua tai miten saa tarvittaessa aikuisen huomion. Vesistöjen, liikenteen ja muiden riskikohteiden lähellä suunnitelmaa arvioidaan erityisen huolellisesti.
Varusteiden tehtävä on palvella tämän käynnin olosuhteita, ei täyttää yleistä täydellisen retkirepun listaa. Mieti vaatetuksen, juoman, tauon ja yhteydenpidon käytännöt. Ryhmässä sovitaan myös tarvittavista yksilöllisistä järjestelyistä etukäteen. Tämä opas ei määritä terveyteen liittyviä toimintaohjeita tai korvaa järjestäjän turvallisuussuunnitelmaa.
Päätä etukäteen, milloin toimintaa muutetaan tai keskeytetään. Lapsen voimakas kuormittuminen, olosuhteiden heikkeneminen tai aikuisen mahdollisuuksien muuttuminen voi olla riittävä syy palata. Keskeytys ei tarkoita, että oppimishetki epäonnistui. Se voi näyttää lapselle, että suunnitelmia arvioidaan havaintojen perusteella eikä toteuteta hinnalla millä hyvänsä.
10. Jätä luonto paikalleen
Luontokasvatukseen kuuluu myös se, mitä jätetään tekemättä. Katsominen, kuunteleminen ja piirtäminen eivät yleensä edellytä materiaalien keräämistä. Ennen keräilytehtävää aikuinen selvittää alueen säännöt ja sen, mitä on tarkoitus ottaa. Lapsen ei tarvitse ratkaista lajien rauhoitusta tai maanomistajan lupaa itse.
Metsähallituksen jokaisenoikeuksien yhteenvedossa erotetaan sallitut toimet ja rajoitukset. Esimerkiksi puiden vahingoittaminen sekä sammalen ja jäkälän ottaminen eivät kuulu jokaisenoikeuksiin. Suojelualueella tarkistetaan lisäksi kohteen omat säännöt. Yleinen retkikortti ei ohita paikallista rajoitusta.
Valitse tehtävälle vaihtoehto, joka ei riipu keräämisestä. Luokittelua voi harjoitella osoittamalla erivärisiä kohteita tai käyttämällä aikuisen etukäteen hankkimia materiaaleja. Jos esineitä on lupa käyttää, sovitaan myös niiden palauttamisesta tai asianmukaisesta poisviemisestä. Maastoon ei jätetä askartelutarvikkeita, naruja tai muita projektin jälkiä.
Eläinten havainnointi tehdään niitä häiritsemättä. Lapsen kiinnostuksen voi ottaa vakavasti ilman, että eläin tuodaan lähemmäksi tai sen piilopaikkaa avataan. Keskustelkaa siitä, mitä eläimestä voi huomata jo nykyiseltä paikalta. Myös päätös antaa sen jatkaa rauhassa on osa yhteistä toimintaa, ei menetetty oppimistilaisuus.
11. Yhdistä ulkona ja sisällä tehty
Luontohetki voi jatkua sisällä vertaamalla piirroksia, etsimällä tietoa tai rakentamalla yhteistä kertomusta. Valitse jatko sen perusteella, mikä jäi lapsia kiinnostamaan. Jos kysymys koski puun varjoa, kokonaan uuden askarteluteeman aloittaminen ei välttämättä auta palaamaan havaintoon. Jatkon ei myöskään tarvitse tapahtua heti.
Kielellistä ilmaisua voi harjoitella kuvaamalla reittiä tai selittämällä kaverille, mistä kohde löytyi. Vertailuun voi liittyä lukumääriä ja järjestämistä. Älä kuitenkaan tee jokaisesta löydöstä laskutehtävää. Sama ympäristö voi tarjota aineksia monenlaiseen toimintaan, mutta yksittäisellä kerralla tarkoituksen on hyvä pysyä lapselle ymmärrettävänä.
Silja Ohtosen luontokasvatusta käsittelevä opinnäytetyö tarjoaa esimerkkejä muun muassa säännöllisistä lähiretkistä, havaintojen tekemisestä ja vuodenaikojen seuraamisesta. Tällaisia kuvauksia voi käyttää oman suunnittelun pohjana. Ne eivät yksin osoita menetelmien vaikuttavuutta tai määrää, millainen toiminta sopii juuri omalle ryhmälle.
Kun palaatte aiheeseen, kysy, mikä ajatus on muuttunut. Lapsi voi huomata, ettei ensimmäinen selitys sopinutkaan myöhempään havaintoon. Sitä ei tarvitse käsitellä vääränä suorituksena. Yhteys ulkona koetun ja myöhemmin tarkistetun välillä on tärkeämpi kuin valmiin tuotoksen viimeistelty ulkonäkö tai kaikkien samanlainen vastaus.
Voitte kokeilla myös kertomista henkilölle, joka ei ollut mukana. Lapsi valitsee yhden piirroksen ja kertoo, missä havainto tehtiin sekä mikä siinä kiinnosti. Kuulija voi kysyä tarkennuksen ilman kuulustelua. Jos kertomuksesta puuttuu jokin yhteys, palatkaa yhdessä muistiinpanoon. Näin dokumentti toimii keskustelun apuna eikä vain näyttelynä, jonka merkitys jää sen tehneelle lapsellekin epäselväksi.
12. Valitse ohjattu ohjelma harkiten
Luonto- tai ympäristökoulun ohjelma voi tuoda mukaan ohjaajan osaamista ja välineitä. Ennen varaamista selvitä kohderyhmä, kesto, toimintapaikka ja osallistujilta odotettavat valmiudet. Pelkkä ohjelman nimi ei kerro, kuinka paljon kävellään, ollaan paikallaan tai käsitellään materiaaleja. Kysy konkreettisesti, miltä käynti näyttää lapsen näkökulmasta.
LYKE-verkoston toimintakuvaus esittelee lapsille ja nuorille suunnattuja ohjelmia sekä opettajien koulutusta. Verkoston esittely auttaa löytämään toimijoita, mutta oma käynti sovitaan valitun järjestäjän kanssa. Tarkista ajantasaiset varauskäytännöt ja tarjonta suoraan häneltä; yleinen kuvaus ei ole lupaus tietyn päivän ohjelmasta.
Kysy, mitä mukana tulevien aikuisten odotetaan tekevän ja miten yksilölliset osallistumistarpeet huomioidaan. Selvitä myös sään vaikutus, peruutuskäytäntö ja vaihtoehtoinen toteutus. Jos ohjelma sisältää toimintoja, jotka eivät sovi kaikille, tarvitaan etukäteen selkeä vaihtoehto. Paikan päällä improvisoitu sivuun jääminen ei ole sama asia kuin suunniteltu osallistuminen.
Ohjatun käynnin arvoa kannattaa arvioida suhteessa omaan tavoitteeseen. Tarvitaanko erityistä asiantuntemusta vai riittäisikö tuttu lähikohde ja enemmän yhteistä aikaa? Ulkopuolinen ohjelma ei automaattisesti ole omaa retkeä parempi. Hyvä valinta täydentää sitä, mitä lapsiryhmä jo tutkii, ja jättää aiheen jatkamisen mahdolliseksi käynnin jälkeen.
Laske järjestettyä käyntiä harkitessa ohjelman lisäksi kuljetuksen ja muun valmistelun vaatima aika sekä mahdolliset maksut. Selvitä, sisältyvätkö välineet hintaan ja mitä osallistujien pitää tuoda itse. Jos kustannus tai varustevaatimus estää osallistumisen, asia ratkaistaan ennen varausta. Pedagogisesti kiinnostava ohjelma ei ole käytännössä hyvä valinta, jos osa ryhmästä jää järjestelyjen vuoksi ulkopuolelle.
13. Lue tutkimusväitteitä tarkasti
Luonnon ja oppimisen yhteyksiä tutkitaan erilaisin asetelmin. Erottele ympäristön vihreys, ulkona vietetty aika ja tietty ohjattu toiminta toisistaan. Jos tutkimus käsittelee koulun ympäristön kasvillisuutta, siitä ei voi suoraan päätellä, kuinka monta retkeä lapsi tarvitsee tai millainen tehtävä hänen pitäisi tehdä.
Dadvandin ja työryhmän vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa seurattiin 2 593:a lasta 36:ssa Barcelonan alakoulussa vuoden ajan. Viherympäristöä arvioitiin satelliittitiedon avulla ja tiedonkäsittelyä toistuvilla testeillä. Tutkimuksessa havaittiin yhteyksiä vihreyden ja eräiden kognitiivisten muutosten välillä. Kyse ei ollut satunnaistetusta luontoretkikokeesta.
Havaittu yhteys ei sellaisenaan osoita, että juuri luonto aiheutti muutoksen tai että vaikutus toteutuisi samalla tavalla jokaisella lapsella. Myös tutkimuksen paikka, ikäryhmä ja mittarit rajaavat tulkintaa. Päiväkotiryhmän palautteesta, opettajien kokemuksista ja väestötason seurannasta saadaan erilaista tietoa, eikä niitä pidä niputtaa yhdeksi varmaksi hyötylupaukseksi.
Arjen suunnittelussa voit silti käyttää harkittuja, matalan kynnyksen tapoja tutkia ympäristöä. Perustele niitä konkreettisesti: lapsi saa tilaisuuden kysyä, vertailla ja kertoa. Älä lupaa parempia arvosanoja, keskittymisen korjaantumista tai tiettyä kehitystä. Jos lapsen oppimisesta tai hyvinvoinnista on huoli, luontotoiminta ei korvaa asian selvittämistä asianmukaisen tuen kanssa.
14. Päätä seuraava pieni askel
Käynnin jälkeen arvioi sekä toimintaa että järjestelyjä. Mikä kysymys jäi elämään? Pääsikö jokainen mukaan? Oliko paluu liian kiireinen tai ohjeita liikaa? Lapsilta voi kysyä, mihin he haluaisivat palata ja mitä he muuttaisivat. Aikuisen havainto ja lapsen kokemus voivat poiketa toisistaan.
Valitse seuraavalle kerralle yksi muutos. Jos tutkimisaika loppui siirtymiin, läheisempi paikka voi auttaa. Jos kaikki halusivat puhua yhtä aikaa, pienemmät keskustelut voivat olla kokeilemisen arvoisia. Muutoksen tarkoitus kannattaa nimetä, jotta myöhemmin voidaan arvioida, vastasiko se havaittuun ongelmaan. Yksi onnistunut käynti ei vielä todista yleistä menetelmää.
Pidä suunnitelma riittävän kevyenä, jotta sitä voi toistaa. Sama pihan kohta voi näyttää seuraavalla kerralla erilaiselta ilman uutta materiaalipakettia. Säilytä vain ne muistiinpanot ja kuvat, joihin on todellinen tarve palata. Luontosuhdetta ei tarvitse mitata projektien määrällä tai verrata toisen perheen retkikalenteriin.
Luonnossa oppimisen käyttökelpoinen lähtökohta on lopulta yhteinen huomio: mitä tässä tapahtuu ja miten voimme tutkia sitä toisia ja ympäristöä kunnioittaen? Aikuinen pitää rajat ja käytännöt hallinnassa, lapselle jää tilaa havainnoille. Kun seuraava askel sopii osallistujille ja olosuhteisiin, toimintaa voi jatkaa ilman lupausta täydellisestä retkestä tai ennalta määrätystä tuloksesta.