Apinalaatikko
Perinteiset suomalaiset leikit voivat tarkoittaa pihalla opittua sääntöä, tutun lorun rytmiä tai lapsuudesta säilynyttä pelilaatikkoa. Tässä oppaassa kulkevat rinnakkain käytännön leikki-ideat ja niiden taustojen tarkastelu. Kirjattu ohje, paikallinen muisto ja tämän päivän oma sovitus pidetään erillään. Tarkoitus on löytää kiinnostavaa yhteistä tekemistä, ei todistaa yhtä oikeaa lapsuutta tai luvata tietyn leikin tuottavan samoja taitoja jokaiselle.
Hippa, litta ja natti kertovat paikallisesta kielestä
Perinteiset suomalaiset leikit eivät ole yksi muuttumaton sääntökirja. Jo kiinniottoleikin nimi vaihtelee. Kielikellon vuonna 2018 julkaisemassa artikkelissa hippa kuvataan yleiskieliseksi nimitykseksi, jonka rinnalla tunnetaan esimerkiksi hiippa, litta ja natti. Murrelevikki auttaa ymmärtämään, miksi toiselle tuttu leikin nimi kuulostaa toisesta vieraalta.
Artikkelissa litta yhdistyy Pohjois-Satakuntaan ja Pohjois-Hämeeseen, natti puolestaan Porin seutuun. Tiedot kuvaavat sanastoa ja sen alueellista esiintymistä, eivät jokaisen nykyisen lapsen käyttämää sanaa. Perheen muutot, koulukaverit ja eri-ikäiset kertojat voivat tuoda samaan keskusteluun useita nimityksiä.
Kysy siksi nimen lisäksi, mitä leikissä tapahtui. Oliko yksi kiinniottaja, vaihtuiko vuoro kosketuksesta ja oliko jokin paikka turva? Sama sana ei vielä takaa, että keskustelijat tarkoittavat täsmälleen samaa sääntöversiota. Vastaavasti kaksi eri nimeä voivat viitata hyvin samantapaiseen tekemiseen.
Leikin paikallisen nimen säilyttäminen voi olla kiinnostavaa ilman väitettä sen yksinomaisesta suomalaisesta alkuperästä. Voitte kirjoittaa rinnakkain perheessä käytetyt nimitykset ja niiden merkitykset. Jos yksi kertoo leikistä nattina ja toinen hippana, kumpaakaan ei tarvitse korjata pois. Molemmat nimet voivat kuulua kertojansa leikkimaailmaan.
Tarkista leikkipaikka ennen välineiden käyttöä
Tukesin ulkoleikkiohjeessa kiinnitetään huomiota myös vaatteisiin: leikkitelineisiin ei mennä kypärä päässä tai roikkuvissa nauhoissa, jotka voivat takertua rakenteisiin. Pyöräilykypärä riisutaan siis leikkitelineeseen siirryttäessä ja puetaan takaisin pyöräilyä varten. Eri toiminnat tarvitsevat eri varusteet.
Älä nosta pientä lasta välineeseen, johon hän ei vielä itse pääse. Tukes neuvoo ilmoittamaan rikkoutuneista välineistä ja korjattavista vaaranpaikoista ylläpitäjälle. Leikin tuttu nimi ei korvaa paikan tarkastamista: ruostunut tai rikkoutunut väline ei muutu sopivaksi siksi, että aikuinen muistaa käyttäneensä samanlaista lapsena.
Valitse toiminnalle tila, jossa juoksu, hyppiminen ja rauhallinen tekeminen eivät risteä hallitsemattomasti. Käykää alueen rajat yhdessä läpi ja jättäkää liikenne, vesistöt sekä vaikeasti valvottavat piilot leikkialueen ulkopuolelle. Aikuisen pitää tietää, missä mukana olevat lapset ovat. Talven liukkaus voi tehdä kesäisestä juoksupaikasta huonon valinnan.
Auringossa Tukes korostaa varjoa, peittävää vaatetusta ja alttiiksi jäävän ihon suojaamista. Aurinkovoide ei anna täydellistä suojaa. Pidä turvallisuutta käytännön osana leikkiä, älä lupauksena tapaturmattomuudesta. Jos olosuhteet muuttuvat, toimintaa voi siirtää tai vaihtaa; päivän suunnitelma ei velvoita käyttämään sopimattomaksi muuttunutta paikkaa.
Peilissä harjoitellaan liikkumisen ja pysähtymisen sääntöä
Muhoksen Koivulehdon päiväkodin julkaisemassa Peili-ohjeessa yksi osallistuja seisoo selin muihin. Muut lähestyvät häntä, mutta pysähtyvät hänen kääntyessään katsomaan. Havaitusta liikkeestä palataan alkuun, ja ensimmäisenä perille päässyt saa seuraavan peilivuoron. Tämä on yksi kirjattu versio, ei kaikkien pihojen yhteinen ainoa sääntö.
Näyttäkää aluksi ero kahden tilanteen välillä: selin seisova peili sallii etenemisen, kääntynyt peili pysäyttää sen. Harjoituskierroksella voidaan kokeilla vain tätä vaihtoa ilman voittajan ratkaisemista. Silloin uusi osallistuja näkee, mitä odotetaan, eikä joudu opettelemaan sääntöä vasta ensimmäisen palautuksen yhteydessä.
Sopikaa myös, lasketaanko esimerkiksi tasapainon korjaaminen liikkeeksi ja millainen kosketus päättää kierroksen. Nämä ovat tämän ryhmän täsmennyksiä. Jos päätepisteeseen koskeminen ei sovi, omassa sovituksessa voidaan käyttää erillistä maaliviivaa. Muutos kannattaa sanoa ääneen ennen aloittamista, jotta kaikki tavoittelevat samaa asiaa.
Lähteen esittämä pitkä välimatka ei ole jokaiseen pihaan soveltuva vaatimus. Sovittakaa etenemismatka tilaan ja osallistujille sopivaksi. Peilin kiinnostava ydin on tarkkailun ja pysähtymisen vuorottelu; siihen ei tarvita mahdollisimman kovaa vauhtia. Myös peilin roolin voi vaihtaa sovitun kierroksen jälkeen, jos sama osallistuja jäisi siihen pitkäksi aikaa.
Ruutuhyppelyssä kuvion muoto muuttaa reitin
Leikkipäivän Ruutuhyppely-ohjeessa yksittäiseen ruutuun hypätään yhdellä jalalla ja rinnakkaisiin ruutuihin kahdella. Pelaaja heittää merkin vuorollaan seuraavaan ruutuun ja poimii sen paluumatkalla. Ohjeessa vuoro vaihtuu esimerkiksi väärään ruutuun heitetystä merkistä tai viivalle astumisesta. Käykää valitsemanne version eteneminen läpi ennen pistelaskua.
Samalla sivulla esitellään Paimiossa käytettyä nimeä parpin hyppääminen. Paikalliseen kuvaukseen kuuluu myös yhdeksän ruudun neliö: reitti kulkee oikeaa reunaa ylös, keskeltä alas ja vasenta reunaa ylös. Tieto liittyy Leikkispitte-hankkeen aineistoon ja vuonna 2021 kuvattuun videoon, ei kaikkien paikkakuntien tapaan.
Piirtäkää ensin pieni luonnos paperille. Numeroiden ja kulkusuunnan avulla selviää, mistä aloitetaan ja missä käännytään. Jos kaksi osallistujaa muistaa eri kuvion, voitte piirtää molemmat rinnakkain. Reitin ero tulee näkyviin tarkemmin kuin pelkällä toteamuksella, että ennen leikittiin toisin.
Itse hyppelyssä ruutujen koko ja välimatkat sovitetaan käyttäjille. Merkin heittämiselle ja toisten odottamiselle tarvitaan eri tila. Kaikkien ei tarvitse aloittaa vaikeimmasta kuviosta. Yksinkertaisempi rata on oma sovitus, ei epäonnistunut jäljennös vanhasta pihasta. Ruutujen kautta kulkemista voi myös kokeilla kävellen ennen hyppäämistä.
Hyppynaruun voi yhdistää yhteisen rytmin
Wau ry:n Leikkipäivän pankkiin ilmoittamassa hyppynaruohjeessa edetään yksin harjoittelusta pareihin ja ryhmään. Mukaan voi liittää loruja. Ohjeen ajatus tarjoaa tavan rakentaa yhteistä tekemistä asteittain, mutta koko ryhmän yhtäaikainen hyppääminen ei ole tavoite, joka jokaisen ryhmän pitäisi saavuttaa.
Pitkän narun kanssa pyörittäjien ja hyppääjän pitää löytää yhteinen rytmi. Sopikaa ensin, milloin naru käynnistetään ja miten se pysäytetään. Pyörittäminen on oma osallistumistehtävänsä, eikä sen tarvitse kuulua aina samoille henkilöille. Vuoroja voi vaihtaa myös ilman putoamiseen perustuvaa kilpailua.
Kokeilkaa lyhyttä sarjaa, esimerkiksi muutamaa yhteistä hyppyä, ennen pidempää lorua. Jos sanat vievät kaiken huomion, rytmiä voi ensin laskea ääneen. Vasta sen jälkeen mukaan lisätään sanat. Lorun ei tarvitse olla vanha: omat nimet tai yhdessä keksitty säe voivat muodostaa tämän kerran version.
Älkää kiristäkö narua kehon ympärille tai käyttäkö sitä toisen vetämiseen. Odottajat pysyvät pyörivän narun ulkopuolella. Jos väline tai tila ei sovellu hyppimiseen, saman lorun rytmiä voi kokeilla ilman narua. Silloin kyse on toisesta toteutuksesta, jonka voi valita sellaisenaan eikä vain väliaikaisena korvikkeena taitavammille tarkoitettuun leikkiin.
Värileikki näyttää, miten perinne saa uuden aiheen
Leikkipäivän sivulla julkaistu Käärijän värileikki on nimetty euroviisuhenkiseksi muunnelmaksi Väri-leikistä. Ohjeessa yksi osallistuja antaa värin ja askelmäärän, ja kyseistä väriä vaatteissaan kantavat etenevät. Vihreään on lisätty oma liike. Esimerkki näyttää konkreettisesti, miten tuttu sääntökehys voi saada ajankohtaisen aiheen.
Värin, askelten määrän ja liikkumistavan voi erottaa kolmeksi osaksi: kuka liikkuu, kuinka paljon ja millä tavalla. Jos kaikki kolme vaihtuvat heti alussa, uusi osallistuja voi kadottaa ohjeen. Kokeilkaa ensin yhtä askeltyyppiä ja muuttakaa vain väriä. Lisää vaihtelua vasta sitten, kun perusidea on selvä.
Vaatteiden värit eivät jakaudu ryhmässä tasaisesti. Omassa sovituksessa jokaiselle voidaan antaa esimerkiksi värikortti, jolloin eteneminen ei riipu pukeutumisesta. Jos värejä on hankala erottaa, kortissa voi olla myös sovittu kuvio. Tämä on tässä ehdotettu muunnos, ei alkuperäisen sivun vaatimus.
Leikin nimeä ja sen uutta teemaa voi käsitellä erikseen. Ryhmä voi tuntea perusversion mutta olla vieras musiikkiviittaukselle. Silloin tuttuja hahmoja tai omaa aihetta ei tarvitse pakottaa mukaan. Ajankohtainen muunnelma kertoo juuri tietyn hetken leikistä; siitä ei pidä päätellä, että samaa teemaa olisi käytetty jo aiempien sukupolvien lapsuudessa.
Taputus ja nimet muodostavat oman vuoroketjunsa
Nuorisoseurojen Nimet ja rytmi -ohjeessa tehdään neliosainen liikesarja: kädet omiin reisiin, taputus, oma nimi ja toisen osallistujan nimi peukkueleiden yhteydessä. Nimet välittävät vuoron seuraavalle. Ohje sopii esimerkiksi siihen, että rytmi ja puhe liitetään yhteen ilman erillisiä välineitä.
Harjoitelkaa aluksi liikesarja ilman nimiä. Sitten mukaan tulee oma nimi ja vasta sen jälkeen vuoron siirtäminen. Nuorisoseurojen ohjeessa tätä vaiheittaista aloitusta ehdotetaan nuoremmille osallistujille. Nopeuden lisääminen ei ole välttämätöntä: hitaassa rytmissäkin jokainen joutuu kuulemaan, milloin oma vuoro tulee.
Yhden kierroksen versiossa voidaan huolehtia siitä, että jokainen saa vuoron kerran. Kun nimi on jo sanottu, sitä ei valita uudelleen saman kierroksen aikana. Näin leikin rakenne eroaa vapaasti jatkuvasta nimiketjusta. Sopikaa etukäteen, kumpaa tapaa käytätte, jotta kierros ei katkea epäselvään tulkintaan.
Taputusloruissa sanat voivat olla yhtä tärkeitä kuin käsiliikkeet. Tässä nimileikissä ei tarvitse opetella pitkää valmista tekstiä, vaan osallistujien nimet muodostavat sisällön. Liikkeet voi tehdä oman tilan rajoissa ilman parin koskettamista. Omasta muutoksesta kannattaa kertoa selvästi: rytmin säilyminen ei edellytä kaikkien käsien liikkuvan täsmälleen samalla tavalla.
Kim-leikissä huomataan, mikä puuttuu
Opetushallituksen romanikielen oppimateriaalissa Kim-leikki toteutetaan värikynillä. Pöydällä on ensin viisi eriväristä kynää, joita katsotaan hetki. Yksi poistetaan muiden näkemättä, ja osallistujat kertovat puuttuvan värin. Ohjeeseen kuuluu myös romanikielisten värisanojen harjoittelu ja poistajan vuoron vaihtaminen.
Kotona tai kerhossa samaa havaintotehtävää voi kokeilla ryhmälle tutuilla, käyttöön sopivilla esineillä. Pitäkää aluksi esineiden määrä pienenä ja poistakaa vain yksi. Jos samalla vaihdetaan kaikkien esineiden paikkaa, tehtävä sisältää jo uudenlaisen haasteen. Erottakaa nämä muutokset toisistaan, jotta tiedätte, mitä kierroksella etsitään.
Opetushallituksen versiossa pisteet eroavat sen mukaan, sanotaanko väri myös romanikielellä. Ilman kielitavoitetta tällaista pisteytystä ei tarvitse kopioida. Leikkiä voi tehdä myös yhteisenä arvoituksena, jossa ryhmä keskustelee siitä, mikä jäi puuttumaan. Tämä on oma pelitavan valinta, ei väite alkuperäisen ohjeen paremmuudesta tai huonommuudesta.
Puuttuvan esineen nimeäminen ei ole testi lapsen yleisestä muistista tai kyvykkyydestä. Yksi kierros kertoo vain tämän tehtävän vastauksesta. Anna esineiden katsomiselle sama mahdollisuus kaikille, ja vaihda tarvittaessa esineitä tai määrää. Väärän vastauksen jälkeen voidaan yksinkertaisesti näyttää poistettu esine ja aloittaa seuraava kierros.
Lautapelin laatikko on myös aikansa esine
Museo Leikin Peliä peliin! -aineistossa kokoelman painopiste on suomalaisvalmisteisissa lauta- ja korttipeleissä. Museo mainitsee esimerkiksi Kimblen, Fortunan ja Afrikan tähden suomalaisen lapsuuden peliklassikoina. Tuttu asema Suomessa ei kuitenkaan tarkoita, että kaikkien pelien ideat ja säännöt olisivat syntyneet täällä.
Museon esimerkeissä aikakausi näkyy aiheissa: 1930-luvulta on maatalousväen kiertomatkaa kuvaava peli, 1940-luvulta sota-aiheisia pelejä ja 1950-luvulta olympialaisten innoittama itse tehty urheilupeli. Myöhemmissä peleissä näkyvät tunnetut lastenkulttuurin hahmot. Pelilauta voi siten kertoa myös siitä, millaiset aiheet olivat tekijöille tuttuja tai kiinnostavia.
Vanhaa peliä katsellessa voi erottaa kolme asiaa: millainen esine se on, mitä sen kuvissa tapahtuu ja miten sitä pelataan. Pelkkä laatikon kansi ei kerro kaikkia sääntöjä. Jos ohje puuttuu, merkitse oma keksitty pelitapa sovitukseksi äläkä esitä sitä valmistajan alkuperäisenä versiona.
Samannimisiä pelejä voi olla eri painoksina. Vertailkaa rauhassa kuvitusta, nappuloita ja ohjetekstin sanavalintoja. Kaikkea vanhaa sisältöä ei tarvitse pitää nykyiseen ryhmään sopivana vain nostalgian vuoksi. Historiallisen esineen tarkastelu ja sen ottaminen tämän päivän pelikäyttöön ovat kaksi erillistä päätöstä.
Kotileikkiin riittää yhteinen kuvitteellinen tilanne
Museo Leikin Kotileikit-aineisto kuvaa pienoiskokoisia kodin esineitä: esimerkiksi Högfors valmisti nukenhelloja, Arabia nukenastioita ja Heteka nukenvaunuja. Näiden valmistajien historia kertoo leikkivälineistä, ei siitä, että nykyisen kotileikin pitäisi sisältää juuri tällaisia esineitä. Museon tekstissä leikki voi alkaa myös ilman valmista välineistöä.
Kuvitteelliseen kotiin voidaan valita asukkaat ja yksi tilanne: vieras saapuu, joku valmistaa juhlaa tai perhe etsii kadonnutta tavaraa. Osallistujat voivat ehdottaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Aikuisen oma käsitys siitä, miten koti tavallisesti toimii, ei ole pakollinen käsikirjoitus kaikille leikkijöille.
Museon julkaisemissa muistoissa yksi kertoja kuvaa lumeen tallattuja huoneita ja toinen kertoo pitäneensä kauppa- tai koululeikistä kotileikin sijaan. Muistot osoittavat erilaisia kokemuksia. Niistä ei voi päätellä, että kaikki saman ikäiset lapset olisivat leikkineet samalla tavalla tai pitäneet samoista rooleista.
Leikkitilaan voi merkitä vaikka oven ja pöydän paikan ilman yksityiskohtaista pienoiskotia. Keskustelkaa, onko kuvitteellinen esine yhteinen vai kuuluuko se tietylle hahmolle. Jos kahden osallistujan ideat eroavat, tarinaan voi tulla kaksi kotia tai vierailu niiden välillä. Tällainen ratkaisu muuttaa kertomusta eikä vaadi toisen idean mitätöimistä.
Erota sääntöriita ulkopuolelle sulkemisesta
MLL erottaa pienten lasten kiusaamista koskevassa ohjeessaan tasavertaisten osapuolten ristiriidan tilanteesta, jossa valtaa tai voimaa käytetään epätasaisesti. Leikissä epäsuora loukkaaminen voi näkyä esimerkiksi jatkuvana sääntöjen muuttamisena tai jonkun sulkemisena ulkopuolelle. Pelkkä iloinen ääni tai muiden nauru ei kerro, miltä kohteena olevasta tuntuu.
Kuuntele lapsen kuvausta myös silloin, kun toinen osapuoli sanoo tarkoittaneensa vain vitsiä. MLL painottaa aikuisen vastuuta tilanteen selvittämisessä. Tapahtumasta voidaan puhua konkreettisesti: kuka teki mitä, mitä sen jälkeen tapahtui ja mikä tuntui pahalta. Lapsia ei tarvitse leimata pysyvästi kiusaajiksi tai hankaliksi leikkijöiksi.
Jos sama osallistuja saa aina epämieluisan roolin, tarkastele roolien jakamista. On eri asia hävitä yksi sovittu kierros kuin joutua jatkuvasti muiden määräiltäväksi. Myös sivusta seuraavien reaktiot vaikuttavat tilanteeseen: muiden hyväksyvä huomio voi ylläpitää loukkaavaa käytöstä.
Leikin keskeyttäminen voi olla tarpeen, jotta asia selvitetään rauhassa. Uusi kierros ei itsessään korjaa jo tapahtunutta. Aikuisen tehtävänä on auttaa löytämään tapa, jolla toiminta voi jatkua ilman samaa kohtelua, tai valita muuta tekemistä. Perinteen jatkaminen ei ole tärkeämpää kuin osallistujan kuuleminen.
Petosleikit kuuluvat historian tarkasteluun
Ylen Kulttuuricocktail esitteli vuonna 2020 arkistoon tallennettuja petosleikkejä ja pisteytti niiden ikävyyttä toimituksellisesti. Jutussa mainittu T. E. Okkolan vuoden 1926 kysely ja toimittajien vuonna 2020 antamat pisteet ovat eri asioita. Pisteitä ei pidä tulkita vanhan keruun mittaustuloksiksi.
Jutun esimerkeissä esiintyvät Puukon kätkeminen, Viipurin kaupunki ja Suonenlyönti. Niihin liittyy vahingoittamisen vaaraa, teräviä välineitä tai pelottelua. Niitä ei pidä kokeilla. Historiallisen aineiston mainitseminen ei edellytä vaarallisen toimintaketjun kuvaamista leikkiohjeeksi.
Kuvauksia voi käsitellä kysymällä, kuka kertoo tapahtumasta ja kuka joutui sen kohteeksi. Naurajan ja huijatun kokemus ei välttämättä ole sama. Myös vanhan kuvauksen selitys siitä, ettei kukaan suuttunut, on kertojan väite, ei varma tieto kaikkien osallistujien tunteista.
Yksittäinen arkistotallenne ei osoita leikin yleisyyttä eikä sitä, että koko aikakausi olisi hyväksynyt sen. Menneisyydestä voidaan säilyttää epämiellyttäviäkin kuvauksia ilman niiden puolustamista. Tässä ero on käytännöllinen: historiallista tekstiä luetaan ja arvioidaan, mutta sen vahingoittavaa toimintaa ei oteta yhteiseen ohjelmaan. Vanhan tavan hylkääminen voi olla aivan yhtä harkittu suhde perinteeseen kuin sen jatkaminen.
Leikkimuisto kertoo tietystä lapsuudesta
Museo Leikin Ilmiömäinen lapsuus -keruu toteutettiin huhtikuusta joulukuuhun 2020. Siihen saatiin 376 arkistoitavaa vastausta. Aineistoa käytettiin muun muassa vuosina 2022–2024 esillä olleessa Ruutuhyppy-näyttelyssä sekä museon muussa työssä. Kyse on päättyneestä keruusta, ei tällä sivulla avatusta uudesta vastauskutsusta.
Keruun esimerkeissä esiintyvät sekä pihaleikit että kaupalliset lelut ja digitaaliset pelit. Eri vuosikymmeninä syntyneet vastaajat nostavat esiin erilaisia yhdistelmiä. Tästä voi saada keskustelun alun, mutta 376 vastauksen määrä ei yksin tee kokoelmasta kaikkien suomalaisten lapsuutta edustavaa otosta.
Läheiseltä voi kysyä yhden rajatun muiston: missä leikittiin välitunnilla tai mitä tehtiin sadepäivänä? Pyydä kuvaamaan myös konkreettinen paikka. Hiekkapiha, kerrostalon käytävä ja keittiön pöytä tarjoavat erilaisia mahdollisuuksia, vaikka kertojat käyttäisivät leikistä samaa nimeä.
Muistamisen ei tarvitse tuottaa ehjää ohjekirjaa. Kertoja saattaa muistaa aloituslorun mutta ei voittajan ratkaisemista, tai esineen ulkonäön mutta ei pelin nimeä. Tällainen aukko saa jäädä näkyviin. Toisen ihmisen kertomuksella ei tarvitse täydentää sitä huomaamatta yhdeksi näennäisen yhtenäiseksi muistoksi. Eri versiot ovat kiinnostavia myös rinnakkain.
Sovi arkistoon tarkoitetun aineiston keruusta etukäteen
SKS neuvoo ottamaan arkistoon yhteyttä ennen haastattelujen tai kirjoituskutsulla koottavan aineiston keräämistä, jos aineisto halutaan luovuttaa sinne. Vastaanotto ei ole automaattinen: sisältö, laajuus ja käytettävyys vaikuttavat päätökseen, joka tehdään vasta valmiista kokonaisuudesta.
Kerro suunnitelmassa, mitä keräät, keneltä, millä menetelmällä ja mihin tarkoitukseen. Leikkimuistojen haastattelu, vanhojen valokuvien kokoaminen ja uuden leikkivideon tekeminen ovat erilaisia aineistoja. Erityisesti valokuvien edelleen luovuttamisen oikeuksista pitää sopia selvästi. Kuvan saaminen nähtäväksi ei vielä ratkaise sen myöhempää käyttöä.
SKS:n ohjeessa tutkimuskäyttöön osallistuminen ja arkistointiin suostuminen erotetaan toisistaan. Haastateltavalla pitää olla mahdollisuus kieltäytyä jälkimmäisestä. Käytä arkiston kanssa sovittuja lupakäytäntöjä sen sijaan, että lupaisit ensin täydellisen salaisuuden ja yrittäisit luovuttaa kertomuksen myöhemmin eteenpäin.
Perheen oma keskustelu ei velvoita perustamaan keruuhanketta. Jos tallennatte sen vain omaan käyttöön, sopikaa siitäkin ymmärrettävästi. Arkistoon toimittaminen, verkossa julkaiseminen ja videon näyttäminen toiselle ryhmälle ovat eri käyttötapoja. Erityisesti lasten kuvia tai ääntä ei pidä jakaa vain sillä perusteella, että he suostuivat osallistumaan leikkiin. Selvitä osallistujien ja tarvittavien huoltajien luvat käyttötarkoituksen mukaan.
Piirrä uuden leikin sääntö näkyväksi
Kun ryhmä keksii oman leikin, sen rakenne voidaan piirtää. Kuvitellaan pöydälle tehty paperirata, jossa on lähtö, kolme eriväristä aluetta ja maali. Kierroksella siirretään suurta pelimerkkiä yhden alueen verran ja kerrotaan alueen väriin liittyvä kuvitteellinen asia. Tämä on tässä keksitty esimerkki, ei historialliseksi väitetty perinneleikki.
Piirrokseen tarvitaan eri merkit paikalle ja toiminnalle. Laatikko voi kuvata aluetta, nuoli etenemissuuntaa ja pieni puhekupla sitä, että vuorossa kerrotaan jotakin. Pelkkä koristeellinen kuva ei vielä ratkaise, mitä osallistujan kuuluu tehdä. Kokeilkaa, osaako joku kulkea radan pelkän piirroksen avulla.
Ratkaiskaa myös poikkeustilanne: mitä tapahtuu, jos vuorossa oleva ei keksi vastausta? Omassa leikissä voidaan sopia ohittamisesta, yhteisestä ideoinnista tai uudesta väristä. Valinta muuttaa pelin luonnetta. Yhteinen tarinankerronta ja yksilöiden välinen kilpailu tarvitsevat erilaisen ratkaisun, eikä kumpaakaan pidä ujuttaa mukaan huomaamatta.
Kirjoittakaa lopuksi yhden kierroksen kulku esimerkkivuorona. ”Liisa siirtää merkin siniselle alueelle ja kertoo kuvitteellisesta sinisestä talosta” on täsmällisempi kuin ”pelataan normaalisti”. Tämän jälkeen toinen osallistuja voi kokeilla ohjetta ja osoittaa kohdan, josta puuttuu tieto. Näin oma uusi leikki saa ymmärrettävän muodon ilman väitettä siitä, että sen säännöt olisivat aina olleet olemassa.
